Tänään puhun aivan helevetin vakavasta aiheesta eli koulukiusaamisesta. Tämän mittakaavaa ei tajuta tarpeeksi. Kiusaamiseen ei puututa. Täällä aion kertoa oman tarinani. Kymmenen vuoden helvetistä.

OSA I - Taustaa

Tänään puhun koulukiusaamisen taustoista, esikoulun ja ala-asteen alun koulukiusaamisesta, joka itsessään oli jo aivan kamalaa sekä siitä miten päästiin yläasteelle asti kestäneeseen helvettiin.

Meidän luokkamme oli tuolloin esikoulussa koko yhtenäiskoulun toiseksi suurin (tosin sittemmin luokka kasvoi tuota suurintakin suuremmaksi). Eli aivan liian suuri. Ihmistyyppejä laidasta laitaan. Kirjavampi hahmokokoelma kuin eduskunta. Ja kaikki myös edustivat enemmistöä. Lisäksi luokallamme oli reippaasti enemmän tyttöjä kun poikia. Ja vielä kun pojat eivät tulleet keskenään toimeen.

Itse tunsin muutaman päiväkodista, mutta suurin osa luokasta oli minulle uusia naamoja. Heti kävi selväksi, että pojat eivät tulisi vetämään yhtä köyttä. Jakauma oli jotakuinkin tälläinen.

 

Nelikko - Minä - Hyvä kaverini - Hänen paras kaverinsa - Tämän kaveri

Tunsin yhden tuosta nelikosta ja me tulimme toimeen. Mutta ongelma oli se, että mitä kauempana tuossa jonossa oli, sitä heikommin tuli toimeen.

Nyt päästään siis siihen tulokseen, että poikia oli vähän ja he eivät tulleet toimeen. Jos kiusaat yhtä pojista, niin mitä sitten? Nelikkoon ei kannattanut koskea, mutta muuten. Ja tietenkin niihin tyttöihin kuului muutama, joka käytti tilanetta hyväkseen. Yksi oli pahin. Hän oli opettajien silmissä "se kiltti tyttö". Koulun henkilökunta oli sitä mieltä, että pojat kiusaavat tyttöjä eivätkä tytöt voi kiusata poikia. Eli kiusattuja poikia ei uskottu, kun taas kiusaajatyttöjä uskottiin. Puhun nyt totta: en muista nähneeni eskarissa kertaakaan tilannetta, jossa pojat olisivat kiusanneet tyttöjä.

Voin vakuuttaa, että jo eskari oli itsessään kamalaa näiden seikkojen valossa. Mutta se oli vasta matto, jossa luki tervetuloa. Olimme helvetin porteilla.

Eskari meni kuta kuinkin niin, että samat pojat istuivat välituntisin nurkassa itkemässä, koska OIKEAT kiusaajat väittivät kiusattujen kiusaavan heitä. Ja opettajat uskoivat.

Tästä selvittiin, mutta se avasi paljon pahemman tien. Ongelman ydin oli siis se, että pojat olivat yksin. Mikäli mentäisiin siitä missä aita on matalin, yritettäisiin saada pojat liikkumaan ryhmissä. Tämän teki yksi poika, jolle olemme siitä paljon velkaa. Hän sai meidät jota kuinkin sopuun. Ja kappas vain, kun me liikuimme porukassa, ei meitä uskallettu kiusata.

Se, mikä tästä teki huonon systeemin oli se, että yllättäen tällä pojalla, joka yhdisti meidät, oli valtaa. Ja valta ei tee ihmiselle hyvää. Etenkään 6-8 vuotiaalle. Tämän pojan paras kaveri oli hänen oikea kätensä. Niin kauan, kun tämä meidät yhdistänyt poika oli koulussamme oli tilanne ok. Yksittäisiä koulukiusaamistapahtumia tuli vastaan aina silloin tällöin, mutta pahimmalta oli vältytty. Koitti kuitenkin kolmas luokka. Ryhmä 8-9 vuotiaita jatkoi eteenpäin. Tosin kyseisen luokan edetessä jäi yksi puuttumaan.Pojat yhdistänyt poika. Nyt siis oikea käsi, vaikkemme tienneet miksi, oli meidän kaikkien yläpuolellamme. Hän teki mitä tahansa miten huvitti. Hän pystyi kääntämään meidät toisiamme vastaan ja sai pian koko luokan valtansa alle. Verkkoon, jota hän oli punonut ensimmäiset luokat.

Seuraavassa osassa

Yllä mainittu tapahtumaketju johtaa pahimpaan: systemaattiseen koulukiusaamiseen. Se on pahimpia asioita, joita olen elämässäni joutunut kokemaan. Yksi pahimpia asioita, joka pystyi tapahtumaan tuossa tilanteessa toteutui: KiVa-koulu-hanke saapui kouluumme. Sen tulo räjäytti koko koulun kiusaamistilanteen helvetiksi.

Väliinpitämättömyys pahimmillaan. Puuttuminen nollassa. Peruskoulu helvetissä. Koulukisuaaminen II - Tulee joskus.