...ovat liioiteltuja ja ennenaikaisia. Hengissä tässä vielä kituutellaan ja nyt en oo ees muutamaan kuukauteen miettinyt, etten haluais elää.

Hoidot etenee ainakin jotenkin ja elämä on sitä samaa paskaa kuin aiemminkin. (Luovuin tosta kirjainten korvaamisesta tähdellä, koska miks vitussa mä ees niin koskaan tein).

Jos nyt joku miettii tota otsikkoa, niin https://www.demi.fi/keskustelu/onkohan-taa-tyyppi-tehnyt-itsemurhan
Olen selvästi bloggausurani huipulla, minut on linkattu Demiin. Jaahas. (Tämän tullessa esiin on kai pakko myöntää, että lurkkaan satunnaisesti Demiä)

Vaikken itse ole kuoleman porteilla käynyt, olen saanut tiettyä uutta kosketuspintaa kuolemaan, erään läheiseni kuoleman kautta. Oikeastaan, kuolema ei edes ole niin valtavan paha ja pelottava asia, kuin mitä ajatellaan. Tapamme suhtautua tuntemattomaan, vain sattuu olemaan pelko.

Kaikesta koronaisuudestaan huolimatta (koronatesti muuten satuu nenään aivan saatanasti)  viime vuosi on ollut kenties jopa elämäni paras. Olen oppinut paljon asioita itsestäni. Ja yllätyin tässä talven kynnyksellä, että osaan kaikesta huolimatta yhä itkeä. Voin sanoa, että se on lahja - siunaus. Kyky surra suru pois. Eikä vain kantaa sitä sisällään.

Olen oppinut myös, että olen rakentanut koko elämäni vihalle. Viha on yllättäen paljon monisyisempi asia kuin mitä ajatellaan. Riippuu, että onko se inhoa, raivoa, vai polttoainetta. Vihaan ihmiskuntaa, maailmaan ja niiden epäoikeudenmukaisuutta. Tuo viha saa minut taistelemaan. Vihaan sitä, että ihmiset ovat niin urpoja, että kuvittelevat, että se, että joku poikkeaa massasta, tarkoittaa, että "ei siitä kyllä mitään tule". Vittu mä vielä näytän teille.

Sain viime vuonna elämälleni enemmän suuntaa, kuin mitä sillä on vuosiin ollut. Ja syy miksi oon ollut ilman itsetuhoisuutta niinkin monta päivää on se yksinkertainen tosiseikka, että oon aivan käsittämättömän korkeella. Just nyt uskallan tuntee ja olla haavoittuvainen, kuten Megaman suuressa viisaudessaan kehotti kaikkia olemaan.
Viime kesänä satuin muuat itseäni pari vuotta nuoremman tytön kanssa Discord-ryhmäpuheluun kahdestaan muiden mentyä nukkumaan ja, no, loput arvaattekin. Tai siis, ette arvaa, mutta arvaatte, että mihin tämä lopulta kuukausin jälkeen johti. Tästä saattaa tulla tarkempi tarinatuokio myöhemmin.

Mutta olen vielä hengissä, ainakin jotenkuten. Katsotaan, että seuraako samantien uusi vuoden hiljaisuus, mutta ensi kertaan asti

Jaapajaa