"Tänään kerron kuinka mä melkein kuolin neljästi samana päivänä." Minä en.

Ketä tahansa saattaa masentaa, mutta se ei ole vakava. Mutta entä jos olisit kadottanut ilosi? Jos tuntuisi, ettei olisi mitään syytä elää?

Masennus on vaarallinen mielellinen sairaus. (No kaikkihan ne on.) Olen itse siis kärsinyt masennuksesta. Voisi sanoa, että kärsin edelleen, mutta olen käyttänyt lääkitystä jo pidemmän aikaa. Tämä on minun tarinani.

(Siis tarina masennuksestani! Toim. Huom.)

Kaikki alkoi... Tai en tiedä. Mutta se alkoi näkyä muutama vuosi sitten. Mikään ei enää saanut iloiseksi. Tuntui... ei oikeastaan miltään. Kaiken sen voi tiivistää viiteen sanaan: Mitäpä millään on enää väliä.

Jossain vaiheessa rupesin hakemaan viihdettä, jotta minulla olisi jotain jolle nauraa. Naurua ei kuitenkaan löytynyt. On olemassa sanonta: "tapat aikaa, kunnes aika tappaa sinut." Tuo kuvaa aika hyvin noita hetkiä elämästäni. Koulunkäyntini alkoi mennä huonommin, jätin videoita tekemättä, blogi(t) vaan jäi. Mikään ei enää tuntunut miltään-

Missä vaiheessa se sitten tajuttiin? Itselläni se ei (onneksi) mennyt koskaan itsemurha-aikeisiin tai edes itsetuhoisiin ajatuksiin. (Muuten en olisi tästä välttämättä teille edes kertomassa! (Tästä ei saa kyl vitsailla, tää on vakava asia)) No faktahan on se, että olin jo psykiatrisessa hoidossa muista syistä, joita ehkä käsittelen myöhemmin. Sen verran voin sanoa, että en ole ollut suljetulla missään vaiheessa. Sanotaanko, että mulla on useampia diagnooseja, mutta mitkään (psykiatriset) diagnoosit eivät ole olleet kauhean vakavia. No, joka tapauksessa psykiatrini ja lääkärini alkoivat ilmeisesti epäillä jotain, sillä yhtenä päivänä eteeni iskettiin lomake.

Ja kappas vaan: Minulle annettiin uusi diagnoosi. Olet masentunut! Onneksi olkoon! Minulla siis todettiin lievä depressio (suom. masennus). Lääkitystäni rukattiin sen verran, että se saatiin kattamaann myös masennus. Enimmäksi osaksi masennuksen oireet hävisivät.

Entäpä se kuuluisa viiltely?

No en ole ikinä kyllä itseäni veitsellä viillellyt. Muuten kyllä olen aiheuttanut itselleni tahallisesti kipua. Sanotaanko, että tällä hetkellä se on hävinnyt vähintäänkin lähes kokonaan.

Itsemurhan tekemistä en ole ikinä harkinnutkaan, on se saattanut mielessä kerran pari käydä, mutta ei kun ei.

Eli nyt voin masennuksen osalta ihan hyvin, olen jonkinlainen yleisiloinen masentunut. (Tämä viimeinen oli siis vitsi) Lääkitys on toiminut, ja minulle on jopa ehdotettu koomikon uraa. Monta kertaa.

Mutta ei kait siinä. Tälläset täältä masennuksesta, jos tunnette, että teillä on jotain yhtäläisyyksiä tähän, jos ajattelette ettei millään ole mitään väliä, niin puhukaa jonkun kanssa. Oikeasti.

Menen tästä nettiin mesoamaan, uutta artikkelii tulee todennäköisesti piakkoin.